sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pimeän puolella: Wincapita

Pimeän puolella -sarjan viimeisessä osassa käsitellään Wincapitaa. Mukana mm. Risto Hentunen.


tiistai 10. elokuuta 2010

Suomen yrityshakukeskus - FAIL

Suomen backup invest oy, eli Suomen yrityshakukeskus on keksinyt uuden tavan lypsää rahaa aloittelevilta pienyrittäjiltä. Y-tunnuksen rekisteröineille on lähetetty 300 euron laskuja siinä toivossa, että joku ei tiedä, että verovirasto myöntää tunnuksen ilmaiseksi. Asiasta kirjoittaa mm. Kauppalehti.

Aikaisemmin Suomen backup invest on tullut tunnetuksi ylihintaisten yrityshakemistojen telemarkkinoinnista ja laskujen lähettelemisestä vahingossa (kuten selviää täältä), joten tämä uusi toiminta laajentaa yrityksen ydinosaamista.

Hauskaa tässä on se, että koska Yrityshakukeskuksen sivuilla ei ole sisältöä edes nimeksi, on sinne laitettu uutissyöte mm. Kauppalehden sivuilta. Ja mikähän se oli Kauppalehden uutisissa tänään? (Klikkaa kuva suuremmaksi.)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

YLE: Yrityksiä huijataan netin hakupalveluilla

Yle uutisoi tänään Helsingin seudun Kauppakamarin tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan joka kolmas yritys on joutunut hakemistohuijauksen uhriksi. Otos tosin ei ole kuin 309 yritystä, mutta lienee suuntaa antava.

Tutkimuksen mukaan kaava on vanha tuttu: ensin "tarkistetaan" yhteystietoja ja tämän jälkeen lähetetään lasku. Jos laskua ei makseta, uhkaillaan luottotietojen menetyksellä ja perintätoimilla.

Uutisessa ei mainita, paljonko laskut keskimäärin ovat. Kokemuksesta tiedän, että puhutaan sadoista euroista. Ja jos mukana on pelkästään Helsingin seudulta satoja yrityksiä, niin puhutaan miljoonista euroista. Hakemistojen kulut taas ovat olemattomat.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Astrologinen näkökulma

Tänään taas hieman huuhaata. Ehkä jo tällä viikolla lisää huijauksia, pitkän tauon jälkeen.

Vasta hieman myöhään löysin julkkisastrologi Tuija Uusitalon blogin Uudesta Suomesta. Ilmeisesti viimeisimmän postauksen vuoksi Uusitalon blogi poistettiin palvelusta. Eikä sinänsä ihme.

Uusitalo on myös tuttu TV:stä, mutta koska en katsele sellaisia ohjelmia, jäi Uusitalon esiintymiset sitäkin kautta näkemättä.

Uusin teksti "Presidentin ja kansan asenteet" käsittelee Halosen suhtautumista Pride-marssiin tehtyihin iskuihin. Teksti on nyt siis poistettu, mutta löytyy eri puolilta nettiä ja mm. Googlen välimuistista.

Alla muutamia hupaisimpia lainauksia Uusitalon tekstistä:

Entäpä jos homot merkitään jonkinlaisin käsivarsimerkein, välttyisimme loukkaamasta heitä.


Aivan. Entäpä jos juutalaiset ja mustalaisetkin merkittäisiin?


Liioitellaanpa hetkinen, presidentti on nimellisesti armeijan ylipäällikkö joka voisi aloittaa vaikka sisällissodan jakamalla kansan perinteisten punaisten ja valkoisten sijasta sukupuolellisesti kahtia tämän seksin takia.


Homoja henkilökohtaisesti pelkään vain homofobian tasolla, mutta jos joku rekkalesbo lyö telaketjulla päähän, niin me heterot jäämme kyllä alakynteen. Huoli on siis aiheellinen.

Perustuslakiin tulisi kirjata pykälä, ettei missään yhteiskunnallisessa portaassa tulisi toimia henkilöitä joiden vakaumus on bi- tai homoseksualismi, sillä se on pienen kansan yhteiskunnan tuho. Emme taistelleet itsenäistä Suomen heteroiden vastaisille liikkeille.


Me? Tuija varmasti johti joukkoja etulinjassa. Astraaliruumiissa.

Homoseksuaali on yhtä puolueellinen kuin mikä tahansa terroristiliike.


Tällä tavoitellaan jo homofobian Suomen ennätystä.

Pippurisumute on aika vitsikäs valinta ja sitä paitisi hyökkääjät puolustivat vain oikeuksiaan irstauilun leviämistä vastaan, joka sinällään on erittäin yhteiskuntavastuullista toimintaa.


Vitsikäs? Uusitalon huumorintaju on outo, mutta varmasti kestävä. Hän epäilemättä naurahtaisi ymmärtäväisesti käytännön pilalle ja heilauttaisi permistään, mikäli joku suihkuttaisi pippurisumutetta hänen silmiinsä.


Presidentti Tarja Halonen on syntynyt Kauriin merkkinä jouluaattona vuonna 1943 ja hänen Aurinkonsa yli kulkee tällä hetkellä vallan ja kontrollin planeetta Pluto. Sanomattakin on selvää että Pluto vahvistaa käyttäytymisessämme vallanhaluisia ja julmia puolia, silloin kun omat edut katsotaan muiden etuja tärkeimmiksi.


Nyt Uusitalo pääsee omaan aiheeseensa. Plutohan se onkin syyllinen. Tosin, Pluto ei tarkalleen ottaen ole planeetta. Mutta eihän astrologiakaan ole totta.


Astrologisesti Pluto on kaikista yhteistyöhaluttomin planeetta varsinkin silloin kun ihminen yrittää lahjoa sitä omilla alhaisilla ja kapea-alaisilla näkemyksillään. Pluto on ihmisen minuuden ja vapaantahdon yläpuolella, mitä tulee elämän manipulointiin. Pluton ollessa aktiivisena kartallamme ongelmia on tiedossa vallankäytön alueella, joka voi ilmetä väkivaltana.


Kiinnittäkään huomiota sanoihin "kapea-alainen näkemys" ja "väkivalta".

Paljastetaan kaikki ja tehdään homoista – ja lesboista reilusti merkittyjä, kuten he sitä itsekin haluavat. Näin vältämme sekaannuksen ja suojelemme lapsia ja nuoria. Samalla takaamme heteroille koskemattomuuden ja ihmisoikeudet.


Turha kai kysyä, mitä Uusitalo tarkoittaa "heterojen ihmisoikeuksilla". Tai onko hänelle jäänyt koskettelevista lesboista niin kovat traumat, että hän koskemattomuuttaan pitää suojella merkitsemällä ihmisiä käsivarsinauhoilla.

Uusitalo korjaa (14.7.)



Uusitalo on myöhemmin korjannut tekstiään, sillä siitä unohtui eräs tärkeä lause. Tämän tarkoitus ilmeisesti on oikaista ne kaikki väärinkäsitykset, jotka ovat johtaneet vihaisiin reaktioihin (tai huvittuneisiin, kuten minun tapauksessani). Luonnollisesti täälläkin kunnioitetaan Uusitalon oikeutta esittää vastine. Lause kuuluu seuraavasti:

Saman tien voidaan merkitä myös heterot.


Mutta miksi? En oleta, että Uusitalo ymmärtää mitä on semiotiikka, mutta maalaisjärjelläkin pitäisi ymmärtää, että jos homot merkitään, niin heterot tunnistaa siitä, että heillä ei ole merkkiä. (Epäselväksi tosin jää, merkitäänkö myös bi-seksuaalit.)

Perustelu Uusitalon mukaan on seuraava:


Perusteluni lauseen olemassaololle liittyi akunperäisen kirjoituksen mukaan juuri Saturnuksen siirtymiseen Vaa’an tasa-arvoa ja diplomatiaa lisäävään merkkiin (22.7.2010) joka vahvistaa juuri sitä näkemystä että ollaan reilusti tasapuolisia, ilman salailua


Häh?

Ylipäätään Uusitalon tekstin seuraaminen on vaivalloista, sillä hän ei osaa kirjoittaa suomea. Lyöntivirheet ja puuttuvat pilkut ovat vielä ihan ymmärrettäviä, mutta väärät sijamuodot ja puuttuvat predikaatit ovat virheitä, jotka vaikeuttavat ymmärtämistä. Esimerkiksi lause:

Luonnollisestikaan kannata henkistä enkä fyysistä väkivaltaa.


Liekö kieltosanan puuttuminen liiallisen homokaasun aiheuttama freudilainen lipsahdus.

Viittaan tekoihin eleinä vastavoima saa aikaan aina vastavoiman.


Tämä lause taas on vielä käsittämättömämpi. Mikä on "teko eleenä"? Onko väkivalta "ele"? Mikä on vastavoima? Miksi tautologia?

Mielestäni mielenkiintoinen puhekuvio, joka on esiintynyt myös kristillisdemokraattien puheissa, on seuraava "en puolustele väkivaltaa, mutta...". Tämän jälkeen puolustetaan väkivaltaa. Vastavoima saa aikaan vastavoiman, saa aikaan vastavoiman, saa aikaan vastavoiman. En puolusta väkivaltaa, mutta oma vika, jos homo liikkuu ulkona ilman käsivarsinauhaa ja saa pippurikaasua naamalleen. Vai?

torstai 3. kesäkuuta 2010

Verkostomarkkinointi vaaliteemana

Teemme pienen sivuliikkeen verkkojen maailmasta verkostojen maailmaan. Kuten kaikki tiedämme, verkostomarkkinointi - oli kyseessä sitten pesuaineet, ihmelääkkeet tai valuuttamarkkinat - on uskomattoman tuottoisaa liiketoimintaa. Onkin siis ihme, ettei valtiotauden tasolla ole vielä lähdetty sijoittamaan verkostomarkkinointiin. Onneksi on olemassa yksi mies, joka ajaa verkostomarkkinoinnin asiaa myös poliittisella tasolla.

Liikemies Timo Koivistoinen on ollut ehdolla eduskuntaan kahdesti: vuonna 2003 Muutosvoimat Suomi -puolueen ehdokkaana ja vuonna 2007 Liberaalien ehdokkaana. Molemmilla kerroilla verkostomarkkinointituotteet ovat olleet hänen vaaliteemanaan.

Vuoden 2003 Helsingin Sanomien vaalikoneessa hän esittää ratkaisuksi Suomen kaikkiin ongelmiin Wgi:tä ja nonimehua.

Kysymykseen julkisen terveydenhuollon varojen ohjaamisesta Koivistoinen vastaa seuraavasti:

Fytonutrientit ja profylaktiset tuotteet ovat yksi oikea avain eteenpäin. En täysin tyrmää koululääketiedettä, mutta se on kulkenut monissa kohdin tiensä päähän. Olen asiasta keskustellut monen lääketieteen ja kirurgian tohtorin kanssa. KELA:n korvauksen piiriin yli 90% imeytyvät kalsium valmisteet ja Morinda Citrifolia Rubiaceae kasvin hedelmistä tehdyt valmisteet ja muutamat muut. Parhaita hoitotuloksia saadaan ennaltaehkäisevällä optimaalisella ravinnolla.


Profylaktinen on latinaa, ja tarkoittaa yksinkertaisesti "ennaltaehkäisevä". Fytonutrientti on täyttä stiiknafuuliaa. Sitä käytetään lähinnä ihmelääkkeiden, kuten nonimehujen verkostomarkkinoinnissa. Nonimehu on taivaasta laskeutunut terveystuote, joka on täysin sivuvaikutukseton, auttaa aivan kaikkiin vaivoihin, ja parantaa mm. hilseen ja syövän. Elintarvikevirasto kielsikin nonimehujen markkinoinnin, koska sitä markkinointiin elintarvikelain vastaisin terveysväittein (pdf).

Tästä huolimatta, Koivistoisen mukaan myös Suomen huumeongelmat ratkeavat tällä reseptillä:

Ratkaisuja löytyy tutkimalla Morinda Citrifolia Rubiaceae kasvia ja etenkin sen hedelmän sisältämiä aineita, joita on tunnistettu jo yli 50. Yksi, ehkä vähän vielä julkisuutta saanut on erään tohtori Ralph Heinicke´n löytämä Xeroniini. USA:ssa on raportoitu useiden ihmisten päässeen eroon kaikista riippuvuuksistaan erittäin nopeasti, jopa täysin ilman vieroitusoireita. Kun Xeroniini on korvannut huumealkaloidin heidän elimistössään.


Kehitysapuun Koivistoinen ehdottaa seuraavanlaista ratkaisua:

Itse otin kotisivuilleni (http://www.mywgi.com/dotcomstock) mukaan jo valmiin yli 70 maassa patentoidun ratkaisun, jolla voidaan poistaa Suomen työttömyys kokonaan ja ratkaista paljon myös köyhimpien maiden ongelmia.


Aivan, luitte oikein, Wgi ratkaisee kaikki ongelmat, myös Suomen työttömyyden:


Suomen valtion tulee liittyä viipymättä mukaan jäseneksi World Gamesiin. Seuraavaksi tulee liittää jäseneksi Veikkaus Oy, sitten sotaveteraanit, vammaiset, eläkeläiset, työttömät, yksinhuoltajat ja muut. Jäseneksi liittyminen eliniäksi maksaa 17 euroa/kappale. http://www.worldgamesinc.com Seuraavilla apusivuilla aiheesta lisää. http://www.mywgi.com/dotcomstock Nyt on oikea ajoitus. Patentoitu jo yli 70 maassa.


Wgi, eli World Games Inc. oli verkostomarkkoinnilla leviävä peliyhtiö, jonka kautta saattoi tehdä myös "osakekauppaa". Vuonna 2005 Wgi todettiin laittomaksi pyramidipeliksi, ja sen johtohahmot Suomessa tuomittiin vankeus- ja sakkorangaistuksiin.

Vuoden 2007 vaaleissa Wgi on jäänyt pois, mutta nonimehut ovat vahvasti mukana.

Kysymykseen "Mikä on paras keino turvata kansalaisten kunnalliset palvelut?", Koivistoinen vastaa:

Terveydenhuollon ongelmiin aivan uusi ratkaisu: Uusi lääketehdas, jonka ideana on käänteinen tuotekehityspolku. Lääketehdas selvittää, miksi tuhansia vuosia käytetyt luonnonlääkkeet tehoavat sairauksiin. Kun lääkkeen kehittäminen normaalipolkua pitkin maksaa 700 - 800 miljoonaa euroa, niin käänteisen tuotekehityspolun hinta on siitä kahdeskymmenesosa eli 35 - 40 miljoonaa euroa. Selvitetään Morinda Citrifolia Rubiaceae puun hedelmän eli Noni hedelmän kaikki vaikuttavat aineet, joita on jo löy [vastauksen tila loppuu kesken]


Tiedossani ei ole, minkä puolueen listalla Koivistoista voi vuoden 2011 vaaleissa äänestää. Jäämme odottamaan.

Ja jos, rakkaat kanssagooglettelijat, luulitte sen olevan kaiken tässä, erehdytte. Google nimittäin löytää myös tämän tiedon: Koivistoinen on käynyt Johanna "Tuksu" Tukiaisen kanssa treffeillä kahdesti ja antanut lehdelle asiasta haastattelun. Haastattelun mukaan Tukiainen oli ollut lähinnä rahan perään ja kärttänyt Koivistoiselta mm. ulkomaanmatkoja. Sen sijaan Koivistoisen treffeillä esittelemä CV ei ollut kiinnostanut samalla tavalla.

Aivoihin sattuu.

Ennen kuin katoan parodiahorisonttiin, muistutan kaikkia Lapin vaalipiirissä asuvia siitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa teillä on mahdollisuus äänestää EOK:n puheenjohtajaa Jarmo Juntusta, joka on Perussuomalaisten nimittämänä ehdokkaana. Suurelle yleisölle, ja minulle, Juntunen on tullut Wincapitan puolustajana. Edellisen perusteella jään pohtimaan, sijoittaisiko Juntunen Suomen valtion rahat Wincapitaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Maailman suurin valhe

Erään nörttivitsin mukaan maailman suurin valhe on "I have read the Terms of Service". Tähän pieneen epärehellisyyteen ovat syyllistyneet aivan kaikki, myös sinä ja etenkin minä. Siihen näyttää myös syyllistyneen virtuaalinen toivomuskaivo WISH Wincapita, joka tähän asti on tunnettu tinkimättömästä rehellisyydestä, avoimuudesta ja harvinaisesta suoraselkäisyydestä, kuten edellinen kaimansakin.

Täälläkin on esitelty Kailajärven apologeettista videota, sekä siitä tehtyä versiota, jossa kommentoidaan Kailajärven puhetta kriittisesti. Nyt sitten WISH Wincapitan edustaja on lähestynyt jälkimmäisen version tehnyttä nimimerkki "Sikamasteria" ja väittänyt, että tämä olisi syyllistynyt tekijänoikeusloukkaukseen, tai että alkuperäisen videon käytöstä tulisi maksaa jotain.

Ilmeisesesti Toivon pojilta on jäänyt käyttöehdot lukematta, tai ainakin seuraava kohta:


You also hereby grant each user of the YouTube Website a non-exclusive license to access your User Submissions through the Website, and to use, reproduce, distribute, display and perform such User Submissions as permitted through the functionality of the Website and under these Terms of Service.


Eli suomeksi:

Täten annat myös jokaiselle YouTube-sivuston käyttäjälle rajaamattoman oikeuden päästä käsiksi materiaaliisi sivuston kautta, sekä käyttää, uudelleenkäyttää, jakaa, näyttää ja lähettää tämän sivuston tarjomien toimintojen kautta ja kuten on näissä käyttäjäehdoissa sovittu.


Ilman kapulakieltä siis ehtojen kohta tarkoittaa sitä, että muut Youtuben käyttäjät voivat tehdä omia versioitaan sivustolle lähetetyistä videoista. Klikkaamalla "Hyväksyn käyttäjäehdot", hyväksyy siis sen, että toisilla on oikeus uudellenkäyttää sivustolle lähetettyä materiaalia. Tekijänoikeus ei tietenkään siirry, mutta sehän ei alunperinkään ole WISH Wincapitalla, vaan videon kuvaajalla.

Sikamaster itse selittää videolla seuraavasti:



sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kannattajia kaupan

Jahas, olisikohan tässä jokin mainostoimiston mainos: Supporters from Finland.

Aluksi pidin tätä teekkarijäynänä, mutta näköjään ovat ostaneet bannerin Helsingin Sanomien verkkolehden etusivulta. Hs.fi:ssä veloitetaan näyttöjen mukaan, joten paha mennä sanomaan, mikä on kampanjan loppusumma, mutta tuhansia euroja varmaan. Kuka maksaa sellaisia rahoja pelkästään vitsin vuoksi? Jäämme odottamaan.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Directan vastaisku

Harhaanjohtavasta markkinoinnista syytetty hakemistoyritys Directa käy vastaiskuun ja kantelee itseään koskevasta tutkinnasta poliisihallitukselle, kertoo mm. Turun Sanomat.

Directa on jättänyt yli 50 000 sivua käsittävän vastineen. Kooltaan vastine on n. 5,2 metriä korkea (ks. kuva).

Tyytymättömät yritysasiakkaat ovat jättäneet Directasta noin 1400 tutkintapyyntöä. Directan mukaan suurin ongelma kuitenkin on yrittäjiä edustava Suomen Yrittäjät. Directa yrittikin viime vuonna lopettaa kirjoittelun haastamalla Suomen yrittäjät oikeuteen.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Lobbausinfluenssa

Aamulehti uutisoi: "Sikainfluenssan pandemialuokitus oli lääketeollisuuden lobbauksen tulos"

Olisipa kiva päästä sanomaan "enkö minä sanonut". No, en minä ihan niin sanonut, mutta arvostelin kyllä median lietsomaa hysteriaa. Mikä oli suurin ennustettu "bodycount"? Muistaako kukaan? Tuhansista kuitenkin puhuttiin, ihan lehtien etusivuilla. Itse odotin kyllä, että sentään jotain tapahtuisi. Mutta kuinka monta sairastunutta oikeasti oli? Pari sataa? Kuolleita vähän yli kymmenen? Suomalainen viikonlopun vietto vaatii enemmän kuolonuhreja.

Toisaalta, jos olisin ollut asiasta päättävä virkamies, olisin kyllä itsekin pelannut varman päälle. Jos jotain olisi tapahtunut, niin en olisi halunnut jäädä historiaan henkilönä, joka ei tilannut parin euron rokotetta, jolla olisi voitu pelastaa tuhansia.

Otinpa itsekin rokotteen, kun kerran ilmaiseksi sain. Ja hei, nyt olen kyllä pettynyt, että mitään ei tapahtunut. Siinä meni sekin unelma post-apokalyptisessä maailmassa lähes ainoana henkiinjääneenä kävelemässä autioituneessa kaupungissa ja ryöstelemässä tavaraa hylätyistä kaupoista.

Nyt jäämme odottamaan käykö toteen toinen ennustus, eli että sikainfluessarokote olisi todellisuudessa tappava ruiske. Erityisen tehokas se ei ainakaan ole, tai nopeavaikutteinen, näin kolmen kuukautta sitten rokotetun näkökulmasta.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Vaihda salasanasi nyt!

Eilen paljastui, että Älypää-palvelun käyttäjien salasanat olivat vuotaneet ulkopuolisille. Näitä tunnuksia ja salasanoja oli yhteensä yli 127 000. Jos siis käytit samaa salasanaa älypäässä ja vaikkapa sähköpostissa, niin vaihda salasanasi välittömästi.

Tai jos satut ylläpitämään kansanedustajan kotisivuja, ja salasanasi on sama kuin etunimesi.

Suosittelen vaihtamaan salasanasi myös, mikäli se löytyy tältä listalta.

Ylipäätään salasana kannattaa vaihtaa usein. Mikset vaihtaisi jo tänään?

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Leffailta

Voi pojat! Voi pojat! Olisipa minulla nyt vappupilli, niin kylläpä puhaltaisin siihen!

Wincapita porskuttaa kuin villi ori. Katsokaa vaikka näitä videoita:

http://www.youtube.com/watch?v=lK3Y6MV6IwI
http://www.youtube.com/watch?v=XLE7XWJFUdg

Kovia jätkiä. Ei voi muuta sanoa. Nynnympi olisi varmaan jo luovuttanut jäädessään pakomatkalla Ruotsissa kiinni.

Wincapita oy on myös näemmä ottanut käyttöönsä verkkotunnuksen Wincapita.eu. Aikaisemmin saman Wincapita.eu-domainin oli rekisteröinyt joku teekkariporukka pilailumielesssä. Poissuljettua ei kuitenkaan ole, että tälläkin kerralla olisi kieli poskella. Voiko kukaan tosiaan antaa firmalle nimeä WISH? (Win some capita? You WISH!)

Wincapita.fi-osoite sen sijaan kuuluu edelleen Master of Domains -mies Pentti Manniselle. En tiedä, onko WISH edes ollut edes kiinnostunut fi-päätteisen osoitteen rekisteröimisestä.

Jäämme odottamaan, kaikkia kortteja ei ole vielä käännetty.

EDIT (21.3):

Joku on miksannut oman version HK:n puheesta:
http://www.youtube.com/watch?v=37c04qbbEPU

Mielenkiintoista kyllä, että "mitään tuottoja ei luvattu". Haluaisin ihan uteliaisuudesta tietää, mitä mieltä wincapitalaiset itse ovat. Onko tämä vain ja ainoastaan median keksimä valhe, ja voivatko wincapitalaiset käsi sydämellä sanoa, että mitään tuottoja ei luvattu? Vai saattoiko esim. klubin mainosmateriaalista jäädä sellainen kuva, että tuottoja olisi luvattu?

Sama koskee väitettä "Wincapita ei käynyt valuuttakauppaa". Onko tosiaan kaikkien 10 000:n jäsenen muisti niiltä osin nollautunut, ja heidän mielestään Wincapita ei missään vaiheessa kertonut käyvänsä valuuttakauppaa?

Jos näin on, niin hyvä niin.

Itse nostaisin esiin vielä seuraavan kohdan:
"minulla ei ole matkustuskieltoon liittyen mitään rajoitteita ihmisten tapaamiselle"
"Rautava on evännyt minulta pääsyn tähän tilaisuteen"

Eli Rautava on evännyt pääsyn nimenomaisesti juuri tähän tilaisuuteen? Kuinkas näin? Itse kuvittelin, että matkustuskielto tarkoittaa sitä, että ei saa matkustaa. Esimerkiksi toisella paikkakunnalla olevaan tilaisuuteen. Ehkä tässäkin media on vääristellyt taas, eikä matkustuskielto tarkoitakaan, että ei saa matkustaa, ja todellisuudessa HK saa matkustaa kaikkiin muihin Espoossa oleviin tilaisuuksiin, mutta ei juuri tähän.

EDIT2 (25.3.): Der Alte kohtaa Columbon U-U Ponttisen blogissa.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Erikoista uutisointia Wincapitasta

Viime ajat on kohistu uudesta Wincapita oy:stä, joka ilmestyi kaupparekisteeriin noin kuukausi sitten. Yrityksen koko nimi on "Worldwide Investment Solutions House Wincapita Oy". Nyt HS uutisoi: "WinCapita-jutun pääepäilty kehitti uuden Wincapitan järjestelmän".

Mutta uutisessa kuitenkin lukee, että:

Hänen mukaansa [toimitusjohtaja Jussa Kärkkäisen] yhtiöllä ei kuitenkaan ole sinänsä mitään tekemistä entisen sijoitusklubin kanssa, eikä Kailajärvi ole yhtiön omistajien joukossa tai mukana sen hallinnossa. (korostus minun)


Niinku mitä hä? Hieman kaipaisi tiedonjanoinen lisäinformaatiota, että miten tämä liittyy entiseen Wincapitaan, jos sillä ei ole mitään tekemistä entisen Wincapitan kanssa. Ja miten tämä liittyy Hannu Kailajärveen, jos hän ole uudessa firmassa mukana. En siis epäile, etteikö liittyisi, mutta tässä kohtaa on uutisen kerronnassa aukko.

Hannu Kailajärven olisi kuitenkin tarkoitus osallistua yrityksen esittelytilaisuuteen ensi sunnuntaina. Tosin, hän on tällä hetkellä matkustuskiellossa, kuten vakavista rikoksista epäillyt yleensä. Tästäpä salaliittoteoreetikot saavat taas materiaalia suorastaan aukottomaan todistukseen siitä, että ihan kaikki ovat poliisia myöten liittoutuneet Wincapitaa vastaan.

Tilaisuudessa on tarkoitus esitellä uuden Wincapitan toimintaa sijoittajille.

Onko siis tarkoitus taas kerätä verkostointimarkkinointiperiaatteella samoilta mansikanviljelijöiltä ja kyläkauppiailta rahaa? Miksi tätä Nobelin arvoista keksintöä ei myydä suoraan suursijoittajille? Eikö viime kerrasta opittu mitään. Eiku siis häh?

Kuten eräässä toisessa blogissa kommentoitiin:

Tyhmiä eivät ole ne, jotka liittyvät, vaan ne jotka liittyvät liian myöhään.


Jääkäämme siis miettimään tämän lausahduksen syvintä olemusta.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Beetta-soihtu, aikamme ilmiö

Kaleva julkaisi viime viikolla oivan artikkelin edesmenneestä Oulun yliopiston legendaarisesta ortotopologian dosentti Aapo Heikkilästä. Heikkilä on tiettävästi maailman ainoa tämän alan asiantuntija, ja itseasiassa hän on perustanut koko tieteenalan itse. Tarkalleen ottaen kukaan ei tiedä, mitä tämä tieteenala käsittelee, mutta sen avulla voi laskea esimerkiksi tontun aivojen tilavuuden tai tai se voi tutkia "para-avaruuden peruskäsittetteitä ja sinisen elektronin symbioosia kierteisgalaksin hypotenuusassa." Usein kuulemma matemaattinen todistus saattoi päättyä siniseen enkeliin. Itse kuulin Heikkilästä entiseltä lukion opettajaltani, joka oli opiskellut Oulussa. Heikkilä oli pidetty hahmo, joka oli pyörinyt yliopistolla 60-luvulta saakka, vaikka ei tiettävästi koskaan ollut edes opiskellut siellä. Karismaattinen ja korrektisti pukeutuva Heikkilä kyseli opiskelijoilta kuulumisia ja käyttäytyi kuin akateemikko ikään. Vähintään kerran keväässä opiskelijat keräsivät kolehdin ja palkkasivat Heikkilän luennoimaan, ja luentosalit olivat aina täynnä.

Tämän päivän blogaus ei kuitenkaan käsittele Heikkilää, vaan erästä potentiaalista ortotopologian tutkimuskohdetta.

Taistelu beettasoihduista, eli kun kaikki maailman adminit ovat salaliitossa sinua vastaan



Olli Mäkikoho on vaietun totuuden airut, joka on tullut varmasti tutuksi monille Internetin ihmemaassa käyneille. Mäkikoho käy yhden miehen sotaa perimanchalaiseen tyyliin sen puolesta, että totuus ydinvoimaloiden beettasoihduista tulisi julki. Beettasoihtu on (ilmeisesti) jonkinlainen ydinvoimaloista purkautuva energialataus tai päästö, joka näkyy Ollin ottamissa kuvissa vaaleanpunaisena liekkinä tai soihtuna.

(Todennäköisesti tämä ei ole hänen oikea nimensä, mutta käytän tässä blogauksessa tätä taiteilijanimeä. Muita nimimerkkejä ovat "Mailisnuutinen", "Fet1" ja "Arto". Oikeankin nimen löytää googlaamalla. Luultavasti netissä on myös toinen henkilö, joka kirjoittaa beettasoihduista, mutta kuvittelen hänen olevan provo. Asiantuntija kuitenkin tunnistaa aidon mäkikohon lähes aina.)

Vastassaan tässä taistelussa Mäkikoholla on tarkemmin määrittelemättä ihan kaikki ja koko maailma, mutta etenkin ydinvoimateollisuus ja sen hallitsema Supo, joka taas puolestaan hallitsee lähes kaikkia Internetin keskustelupastoja.

Annetaan tässä vaiheessa Ollin itse kertoa:



Kybersota on raakaa peliä. Koska suopojen soluttama tiedemaailma ei hyväksy teoriaa beettasoihduista, Mäkikohon on ollut pakko levittää tietoutta Internetin keskustelupalstojen kautta. Ja nimenomaan aivan kaikkien mahdollisten keskustelupalstojen.

Aloin systemaattisesti etsiä reittejä, miten saisin sen [beettasoihdun] tietoisuuteen. Loogisin väline oli tietenkin nettien keskustelupalstat. Sys-te-maat-ti-ses-ti niissä alettiin antaa baneja, kieltoja, sensurointeja, estoja. Ehkä kuvaavin tilanteelle oli se, että kun kirjoitin Kauppalehden nettiin, sain 8 tunnin aikana neljä kertaa banit.


Jos lähettää vaikkapa jääkiekkoon keskittyvälle Jatkoaika-foorumille, palvelimiiin keskittyvälle Apache-foorumille tai vaikkapa matkailuun keskittyvälle Mondo-foorumille 15-liuskaa pitkiä copy&pastetuksia aihealueeseen mitenkään liittymättä, niin saattaa olla, että moderaattori ei niitä kauhean kivalla silmällä katsele. Ja tämähän luonnollisesti sensuuria, sananvapauden rajoittamista ja kaikkea sellaista, johon Supolle kuuliaiset adminit on koulutettu. Sellainen mahdollisuus ei tietenkään tule mieleen, että ehkä bridgenpelaajien tai retkipyöräilijöiden foorumit on pyhitetty jollekin tietylle aiheelle, ja päivittäinen massapostitus muista aiheista näyttäytyy häiriötekijänä.

Olen saanut banit Tiede-lehdestä, Yleisradiosta, jopa Hilavitkutin-osoitteistosta sain sensorit, moderaattorit kimppuuni.


Supon käsi on pitkä. Missä Mäkikoho ikinä kirjoittaakaan, aina hänen perässään kulkee Supon mies.

Jopa niin pitkä, että Supo kaatoi Eduskunnan ja armeijan sivut vain beettasoihdun salatakseen. Välillä on koko Internet (muutamia treffisivuja lukuunottamatta) kaatunut, kun totuutta koetetaan salata.

Mikä on beettasoihtu?



Itseäni kiehtoo näissä vaihtoehtotiedemiehissä heidän suuri luovuutensa ja aidosti nerokas kyky keksiä uusia termejä ja teorioita, jotka oikeasti välillä kuulostavat tieteelliseltä tekstiltä. Kun tähän yhdistetään täydellinen piittaamattomuus välimerkeistä ja muista oikeakielisyyden säännöistä ja suosituksista, on tuloksena varsinainen kokonaistaideteos. Tämän lisäksi teorioille annetaan tukea ihan oikeista lähteistä valituilla sivujen pituisilla lainauksilla, jotka tosin eivät liity käsiteltävään aiheeseen mitenkään.

Esimerkiksi näin:

Tuo auringossa syntyvä fotoni on samanhenkinen. Jos sinulla on vaikka 1 500kg painoinen auto allasi. Ajat sillä jossain romurallissa päin toisia autoja. Niin yhteen mutkaan jää lokasuoja takaa. Toiseen mutkaan rikkoutuu sivulasi. Kolmanteen törmäykseesi katoaa konepelti. Itse asiassa romurallissa kadotat AINA jotain kulkupelisi kokonaismassasta, koska toimit perusfysiikan lakien mukaan. Kun autosi PUNNITAAN saattaa se painaa lopulta vain 1200kg. Tehtyäsi törmäilyjä kun menetät sekä massaasi, polttoainettasi, voiteluöljyjäsi ja jopa ateriasi painoja.

Mutta kun fotoni kaahailee auringon sisuksissa pintaan 3miljardia törmäilyvuottaan, se samalla lailla valonnopeudella törmäilee auringon atomirakenteissa. STUK/Aaksun väärennettyjen tulkintojen mukaan MYÖS valon fotonin pitäisi keventyä ns. "absorptiomekanismeillaan". Ja alkujaan sinihohtoisen fotonin pitäisi lurpahtaa auringon pinnalle väsyneenä suurimmat potkut menettäneenä. Ei alun "1 500kg" massaisena. Vaan kuten autossasi 1 200kg painoisena hyytyneenä punafotonina ulos! Vaan oikeasti Auringosta pullahtaa ulos AINA 100 % energiansa pitänyt hohdokas ponteva fotoni, kuten näemme.


Tyypillistä on, että (lähes) kaikki muut ovat väärässä ja nykytiede on vain salaliitto:

Olen jo pitkään tiedostanut, että maailman kvanttiydinfysiikasta löytyy massoittain (80%), tieten tehtyä valehtelua. Joilla ydinala petoksiaan maailmanlaajuisesti ja TIETEN peittellyut. Ne on vaan kyettävä siivilöimään ulos."Säteily- sen käyttö javalvonta", kerrotaan myös seuraavaa tietoa."Neutronin irrottamiseksi ytimestään menee energiaa 10-15Mev energiat. Puolestaan Pekka Jauho kertoo fissiohalkeamisesta vapautuvan 200MeV energiat. Täsmää tämä sen, että halkeavassa atomissa vapautuva energia menee kaikineen laskemieni n.20 neutronin irtirepimisiin! (lähde)


Totuus löytyy seuraavista kuvista:

http://kuvaton.com/k/Aei.jpg

http://kuvaton.com/k/Ax8.jpg

http://kuvaton.com/k/OTi.jpg

http://kuvaton.com/k/gBG.jpg

http://kuvaton.com/k/fx8.jpg

Mutta mikä on beettasoihtu? Beettasoihtu (myös betasoihtu, engl. beta flare tai beta torch)on ydinvoimaloiden päällä näkyvä punertava soihtu tai pilvi. Tämä saadaan esiin aivan tavallisista valokuvista menetelmällä, jonka Mäkikoho on oppinut itseltään Supon edustajalta. Beettasoihtukuva näyttää esim. tältä:





Eikä tässä vielä kaikki. Samalla menetelmällä saadaan esimerkiksi aivan tavallisista sääkartoista esiin beetasoihtuja:



Joko pelottaa? Kuten kuvasta käy ilmi, erityisesti Loviisan seutuvilla on erityisen suurta ionisoitunutta spalaatiosirontaa (ydinvoimala!), mutta myös Parkanon tuntumassa on syntymäisillään suurehko beettasoihtu.

Beettasoihtu on ihmisille ja eläimille vaarallinen (mm. tappaa ydinvoimalan läheisyydessä lentäviä lintuja tuhansittain) ja siksi mm. useiden teiden varrella on betoniaitoja suojaamassa autoilijoita beettasoihdun "kanavasäteilyltä". Joissakin kohtaa tie kulkee jopa maan alla tunnelissa. Erityisen salakavalaksi tämän beettasoihduin tekee se, että se ei näy missään mittareissa, vain erikoiskäsitellyissä kuvissa.

Beettasoihtu on vastuussa monesta pahasta maailmassa. Se mm. pudottaa jopa keskellä Atlanttia matkustajakoneita ja räjäytti Turun Kuusiston TV maston vuonna 2009. Beettasoihdut ovat tuhonneet hehtaareittan metsää Etelä-Suomessa. Aivopesty media tosin syyttää tästä mäntypistiäisiä (mutta miksi beettasoihdut vaikuttavat enimmäkseen mäntymetsiin?)

Muita Mäkikohon innovoimia termejä ovat mm.:

Ledkanavahyppyri
Sooninen pattoputkiajo
kanavasäteilyionisaatiohiukkasisku
pinkki fotoni
ultrahappiradikalisaatio
polttovyöhykehampurilaiskuvio


Lopuksi



Asiasta kiinnostuneet voivat kahlata linkkejä läpi tai googlata. Tämä aihe on liian pitkä tullakseen käsitellyksi yhdessä postauksessa (niin pitkää postausta ei jaksaisi kukaan lukea, jossa Olli Mäkikohon kaikki tekstit olisi kommentoitu).

Huom! Tätä blogausta saa kommentoida, mutta moderoin kommentit tavallista herkemmin. Siksi pyydän olemaan kommentoimatta ks. henkilöä alatyylisesti tai kertomaan yksityiskohtia/oletuksia hänen terveydentilastaan. Samoin kommenttien maksimipituus on varmuudeksi 100 sanaa (kukin voi arvata miksi). Erityisesti kaivataan lukijoiden kokemuksia siitä, missä ja milloin olet viimeksi nähnyt beettasoihdun. Kuvia saa lähettää, mutta ei mielellään mitään pakoputkiosastoa.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Wincapitasta vielä

Wincapitan rikostutkinta on ilmeisesti vihdoin loppusuoralla, ja rikospoliisi on tiedottanut jonkin verran tutkinnan tuloksista.

Poliisi kertoo mm. mitä Moneybookersin tilitapahtumat pitävät sisällään. Tilille on talletettu n. 100 miljoonaa euroa, josta on jaettu n. 90 miljoonaa seuraavasti:

Tililtä lähteneestä rahasta vähintään 50 000 euroa on siirretty 347 eri tilille, joista vähintään 100 000 euroa on siirretty 175 eri tilille ja yli miljoona euroa siirretty 6 eri tilille. Yhteensä näille 347 tilille on siirretty yli 50 miljoonaa euroa eli yli puolet koko tilin kautta kulkeneesta summasta. Tiliotteen mukaan 500:lle eniten nostaneelle tilinhaltijalle on siirretty yli 68 miljoonaa euroa eli yli 75 prosenttia koko summasta.


Tästä voisi piirtää sopivan kuvaajan, josta selviäisi, miten rahat ovat jakaantuneet pienelle piirille. Jäseniä oli yhteensä 10 000, joten jokainen on sijoittanut keskimäärin 10 000 € (10 000 x 10 000 on 100 miljoonaa). Tämä summa on sitten jaettu uudestaan siten, että 5% sijoittajista on saanut 75% rahoista. Systeemiin ei ole tullut mitään tuottoa tai voittoa, vaan sama raha on kierrätetty siten, että näyttäisi siltä, että voittoa on tehty.

Jäsenistössä kukaan ei tunnu tietävän, mistä tämä 100 miljoonaa on tullut, tai millä perusteella se on jaettu. Esimerkiksi tämä Wincapitaa puolustava blogisti uskoo vakaasti, että "Wincapita antoi ymmärtää käyvänsä valuuttakauppaa jäsenistön rahoilla". Hän onkin hämmentynyt ns. uuswincapitalaisuuden doktriinista, jonka mukaan Wincapita ei koskaan itse käynyt valuuttakauppaa, vaan että tuotot tulivat valuuttaohjelmiston lisensseistä.

Voittoa tehneet jäsenetkään eivät aina tiedä, mistä rahat ovat tulleet. (Alla oleva video kohdasta 4:30.)
http://www.youtube.com/watch?v=_WRyDJgMROw

Poliisin tiedotetta on käsitelty mm. Flat Earth Societyn, eli Columbon blogissa. Columbon blogin mukaan poliisi on väärässä ja valehtelee, mutta ei kuitenkaan kerro, mikä itse totuus on.

Poliisin mukaan jotkut jäsenet ovat saaneet soittoja suosittelijoilta (sponsoreilta), jotka vaativat perumaan rikosilmoituksen. Ilmeisesti joku vielä odottaa, että Wincapita palaisi, ja rikosilmoituksen tehneet eivät enää pääsisi miljonäärikerhoon. Jopa Kailajärven vapauttamista on perusteltu sillä, että poliisi olisi päästänyt hänet rakentamaan valuuttaohjelmiston valmiiksi (vaikka eikös sen pitänyt olla jo toimiva? ja eikö tämä ole hieman väärä hetki tuotekehittelylle?). Poliisi ei kuitenkaan ota kantaa automaattiseen valuuttakauppahohjelmistoon.

Petter Kavonius Radio Rockissa



Kailajärven asianajaja Petter Kavonius kommentoi Wincapitaa jokin aika sitten Radio Rockin haastattelussa:

http://www.youtube.com/watch?v=jaFGYlROADo

Poimin muutamia kommentteja tähän.

"pitäisi ymmärtää, että tämä on normaali hanke, jossa on tuote ja tuotekehitystä, ja sen hankkeen institutionaalinen toteuttajaja on ollut panamalainen yhtiö"

Epäilemättä. Itse koko ajan odotankin, että Ana Valenzuela Miranda, Juanita Rodriquez Reyna sekä Maria Esther Cherigo Gonzalez saapuvat Panamasta selvittämään asiaa. Mikseivät he ole sanallakaan puuttunet siihen, että heidän miljardibisneksensä on nyt karilla?

"kysymys on ihan samasta, kuin esimerkiksi jos Nokian osakkeilla käydään kauppaa"

Sehän on sitten myös täysin sama, kuin jos Nokia yhtäkkiä katoaisi jäljettömiin, ja sijoittajien ainoa yhteys Nokiaan, eli nettisivut, suljettaisiin. Tämän jälkeen poliisi selvittäisi, mistä Nokian rahat ovat tulleet, mutta väitetyistä kännyköistä ei löytyisi kahden vuoden selvityksen perusteella jälkeäkään. Kukaan ei oikeastaan tietäisi, mitä Nokia oli alunperin valmistanut.

Myös Nokian johtaja Olli-Pekka Kallasvuo olisi kadonnut jäljettömiin, ja hänet löydettäisiin vuoden etsintöjen jälkeen piileskelemästä ulkomailta. Tämähän olisi täysin sama asia.

"otetaan toinen esimerkki: konsultoin erästä lappilais-oululaistaustaista yritystä, jolla on innovaatio puhtaan energian tuotannossa.[] Siellä miettiin, hakevatko rahoitusta Suomesta vai ulkomailta. Siinä mm. Wincapitan tapauksen perusteella tultiin siihen tulokseen, että varmaan Lontoon pörssistä pitää hakea. "

Kolmaskin vaihtoehto on: verkostomarkkinoinnilla mansikanviljelijöiltä, uhreiluseuroilta ja uskovaisilta. Turhaan ei lähdettäisi hakemaan rahoitusta pankeilta, vaan puskaradiolla hankitaan mahdollisimman paljon taviksia, joita varten perustetaan "lisenssipörssi" verkkoon.

Toimittaja kysyy Kavoniukselta, uskooko hän todella, että Kailajärvi olisi voinut kehittää ohjelmiston, joka oikeasti ennustaa valuuttakursseja. Kavoniuksen vastausta voi luonnehtia monellakin tapaa, mutta pääasiassa pokeritermeillä.

Itse kyllä ihmettelen, että miten juuri Wincapitan valuuttaennustin on näistä kaikista se toimiva, kun pääasiassa ne sadat valuuttarobotit, joille netissä kerätään verkostomarkkinointiperiaatteella rahaa, ovat olleet pääasiassa huijauksia (googlettakaa "forex scam").

Sen verran uskon varassa tuntuu Wincapitan bisnes olevan, että suosittelisinkin capitalaisia muuttamaan Wincapitan uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Tällöin valuuttamittari voitaisiin nimetä pyhäksi reliikiksi, jolla on taianomaisia voimia. Luonnollisestikaan näitä voimia ei tarvitse osoittaa toteen. Wincapitalaiset voisivatkin tämän jälkeen vedota uskonnonvapauslakiin ja YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja kertoa kokevansa uskonnollista vainoa, kun heidän uskonnolliset johtajansa on vangittu ja pyhä reliikki takavarikoitu.

Kaikki wincapitaan initoituneet tietävät, mikä "totuus" on, mutta maallikot eivät sitä ymmärrä. Eok:n tiedotustilaisuudessakin Juntusen puheessa sana "totuus" esiintyy useammin kuin vuorisaarnassa, mutta kun jotain konkreettista kysytään, yleisin sana on "luultavasti".

Totuus on kuitenkin se, että luultavasti Olli-Pekka Kallasvuo saattaa olla Nokian johtaja, ja voi olla, että Nokialla on kehitteillä ja jopa myynnissä laite, jolla luultavasti voi soittaa puheluita.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Vilpillisiä rahankeräysviestejä liikkeellä

Haitin katastrofi on saanut huijaritkin liikkeelle. Sähköpostin välityksellä on lähetetty viestejä Punaisen ristin nimissä ja pyydetty lahjoituksia (lähde).

Sanomatta on selvää, että näille pyytäjille ei kannata lähettää rahaa. Jos haluat tehdä lahjoituksen Punaisen ristin kautta haitin järistyksen uhreille, voit tehdä sen tästä linkistä:

http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus

Tämä on hyvä kohta muistuttaa siitä, että Suomen lain mukaan rahankeräystä varten tarvitaan viranomaisen lupa. Vaikka minä olisinkin sitä mieltä, että olisi kiva saada tästä blogaamisesta rahaakin, en voisi kerätä lahjoituksia uskolliselta lukijakunnaltani.

Nykyään rahankeräyksien järjestäminen verkon kautta on varsin helppoa. Kannattaa kuitenkin varmistua, että kerääjällä on luvat kunnossa.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Pikkasen pikavipeistä

Jokin aikasitten minua pyydettiin kirjoittamaan pikavipeistä (muita toiveiden kestoaiheita ovat olleet senttihuutokaupat ja epärehelliset treffipalvelut). En ole oikein saanut aiheesta kiinni, koska pikavippien luonne vaikuttaa niin itsestäänselvältä kaikille. Toisaalta, pikavipit eivät ole varsinaisesti nettihuijauksia, vaikka niitä juuri verkossa markkinoidaankin.

Sitäpaitsi, kaikesta huolimatta, pikavipit ovat laillista toimintaa. Ihmiskunnan blogaaja Petja Jäppinen lähetti asiasta postia eduskunnan oikeusasiamiehelle ja sai vastauksen. Sen mukaan pikavipit eivät ole laissa kiellettyä koronkiskontaa.

Kulutusjuhla-blogin esittelemä, 19-30 -vuotiaille nuorille suunnattu vippi voisi tosin kulostaa koronkiskonnalta 100% -korkoineen. Markkinointikin on hieman epäilyttävää.

torstai 21. tammikuuta 2010

EOK ja Wincapita, osa 2

Jatkan EOK:sta ja Wincapitasta vielä. Kirjoitin asiasta jo kommenteissa, mutta nostan tämän vielä tähän omaksi postauksekseen.

EOK, eli Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto –EOK on yhdistys, jonka tarkoitus on sen omien sanojen mukaan:

edistää ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista eri oikeudenaloilla. Edistää tiedotusta kansalaisten, yrittäjien ja yrityksien mahdollisuudesta saada apua oikeudellisiin ongelmiinsa, osallistua yleiseen oikeus- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun paikallisella, alueellisella, valtakunnallisella, Euroopan yhteisön ja kansainvälisellä tasolla.


Suurelle yleisölle EOK on tullut tunnetuksi viime aikoina erityisesti Wincapitan puolustajana. Moni onkin epäillyt, että EOK olisi Wincapitan entisten sponsoroiden perustama yhdistys. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhdistys on ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja sillä on ollut ilmeisesti ihan tolkullistakin toimintaa (en tosin löytänyt mistään perustamisvuotta).

EOK:n monet jäsenet ovatkin kapinoineet yhdistyksen Wincapita-ystävällistä linjaa vastaan. Koska yhdistyskuviot ovat sen verran monimutkaisia, en lähde ulkopuolisena tekemään yhteenvetoa siitä, kuka-teki-mitä. Joka tapauksessa yhdistyksen johtohahmojen Jarmo Juntusen ja Petter Kavoniuksen toimintatapoja on kritisoitu autoritaarisuudesta, eikä moni jäsen tue johdon näkemyksiä.

Blogissaan EOK:n johtoa kritisoi mm. Jorma Uski. Hänen mukaansa Juntunen ja Kavonius ovat yksityishenkilöinä avoimesti asettuneet tukemaan Wincapitan sponsoreita, mikä on rasite EOK:lle.

Itse lainasin aikasemmin tässä kirjoituksessa EOK:n tiedotteita Wincapitasta. Mielestäni jos EOK omilla kotisivuillaan tiedottaa tällä tavalla, ei oikein voi puhua J&K:sta yksityishenkilöinä. Varsinkin, jos EOK järjestää yhdessä Wincapitan sponsoreiden kanssa tiedotustilaisuuden, jää kyllä sellainen kuva, että nimenomaan EOK on tässä se toimija. (Tiedotustilaisuudesta ks. video, 19 osaa, alkaa kohdasta 5:10, Juntusen sanoilla "toivotan teidät tervetulleiksi EOK:n ja sen jäsenistöön kuuluvan sijoitusklubi Wincapitan jäsenistön edustajien järjestämään tiedotustilaisuuteen ")

Seuraavassa lainaus Uskin blogin kommenteista:

"WinCapitassa on kahdenlaisia asianosaisia: niitä, jotka ovat "vilpittömässä mielessä" sijoittaneet rahojaan, mutta menettäneet ne huijaksessa.
Sitten on niitä, jotka ovat saaneet talaoudellista hyötyä noitten edellisten kustannuksella. [..]Aiankin Kavonius ja Juntunen ovat avoimesti asettuneen jälkimmäisten äänitorveksi. Vaikka he siinä toimisivatkin 'yksityishenkilöinä', on heidän asemansa vuoksi myös EOK väistämättä leimautunut heidän kantaansa. [..]EOK siis ajatteli istua kahdella pallilla: Puolustaa samanaikaisesti sekä WinCapitan uhreja, että heidän rahansa vieneitä?
Nyt täytyy ääneen ihmetellä, ettei varatuomari näe intressiristiriitaa. Tuollainen on ollut esimerkiksi peruste asianajajaliitosta erottamiseen. [..]
(rankasti lyhennetty, korostus minun)

Korostamani lainaus kiteyttää asian mielestäni hyvin.

Ongelma tulee viimeistään siinä vaiheessa, mikäli sponsoreiden annetaan pitää voittonsa ja sijoittajille palautetaan heidän Wincapitaan sijoittamansa rahat. Jokainen tietysti ymmärtää, miksi tämä yhtälö ei toimi.

Viimeisin tiedote EOK:n sivuilta kertoo Wincapitasta mm. seuraavaa:

Mikään seikka WinCapitan suhteen ei viittaa siihen, että kyseessä olisi ns. pyramidihuijaus


Yksikään jäsen ei ole saanut toisen jäsenen sijoituspanoksesta osuuksia


Toistaiseksi ei ole selvinnyt, kenen toimesta sivustot suljettiin. Se kuitenkin tiedetään, ettei sivustojen sulkeminen ole tapahtunut Suomessa olevan jäsenistön toimesta.


Tiedetään myös, että luxenburgilainen palveluntarjoaja sulki sivut maksamattomien laskujen vuoksi. Voi tietysti myös olla, että palveluntarjoaja valehtelee. Mutta miksi valehtelisi?

Sijoitukset osakkeisiin/lisensseihin eivät millään tavalla näytä eroavan normaalista sijoitustoiminnasta.


Ja niin edelleen. Mielestäni tällaisen tiedotteen jälkeen ei voi kieltää, etteikö EOK pyrkisi esittämään Wincapitaa nimenomaan laillisena yrityksenä. Kun jonkin ajan kuluttua paljastuu, että näin ei ole, kuka voittaa? Toiset veikkaavat voittavaa hevosta, toiset häviävää hevosta, mutta miksi kukaan haluaisi veikata aidantolppaa?

maanantai 11. tammikuuta 2010

Pikku-uutisia

Tällä kertaa tulee kolme pientä jutuntynkää, koska olen liian laiska kirjoittaakseni näistä kunnon postausta. Ehkä myöhemmin.

Älä soita tänne enää koskaan



Eräs lukija lähetti sähköpostia ja kertoi oudosta puhelusta. Kyseessä oli telemarkkinoija, joka myi telemarkkinointikieltoa. Tilaamalla Soittokielto.fi -palvelun voi estää puhelinmyyjiä soittamasta.

Jos tällaisen puhelun vastaanottajasta asia tuntuu absurdilta, niin varmaan firman työntekijöilläkin on välillä kafkamainen olo. Veikkaisin, että nämä telemarkkinointipalvelut on ulkoistettu jollekin asiaa toimittavalle firmalle. Eli sama myyjä saattaa aamulla myydä "Kalastus ja käsityöt" -lehteä ja iltapäivällä telemarkkinointikieltoa.

Ei varmaan sitten kannata aamulla ihmetellä, jos sattuu heräämään jättiläismäisenä kuoriaisena.

Huijaus kai tämäkin



Päivi ja Sakari Kannisto kirjoittivat nettirikollisuudesta dekkarin nimeltä "Takaportti". Kirjaa markkinoitiin syksyllä luomalla päähenkilölle Karri Luomalle netti-identiteetti ja mm. blogi "Internetin pimeät puolet". Osa blogin jutuista on ihan oikeata asiaa, ja kannattaa vilkaista, jos on aihealueesta kiinnostunut. Osa jutuista, kuten Suomen rajalle pystytettävät sähköpostipalomuurit, ovat kuitenkin sen verran yliampuvia, että olisi fiktiokirjailijalta odottanut hieman enemmän uskottavuutta. (No, helppo näin jälkeenpäin sanoa, kun juttu on jo paljastunut.)

Ilmaista rahaa



Joku perusti blogin "Rahaa ilmaiseksi", jossa hän testaa erilaisia netin rahasampoja. Näitä blogejahan riittää, mutta poikkeuksellisesti tällä kertaa asioista kerrotaan suhteellisen rehellisesti. Juttua on enimmäkseen PTC-sivustoista, ketjukirjeistä ja "rikastu-tekemättä-mitään"-ohjelmista.