torstai 30. heinäkuuta 2009

Propoor, Naproxi ja Omun-laki

Digitodayn uutisessa kerrotaan taas "hieman" ylihintaisista verkkotunnuksista. Tunnuksia myydään pääasiassa puhelimitse, ja niiden takana on vanha tuttu Propoor, eiku Laverto, eiku Id-Turva, eiku Nettitunnus, eiku Suomennettipalvelu eiku Ripex vai mikä se oli... Samanlaista puuhaa harrastaa myös ruotsalainen Naproxi.


Propoorin toimintaan tyytymätön on esimerkiksi oopperaryhmä Skaala, jonka tuottaja Aija Kelly kertoo saaneensa soiton Propoorista toukokuussa.

Kellyn mukaan hänelle luvattiin puhelimessa "turvata" verkkotunnukset 189 euron vuosihintaan (ennen arvonlisäveroa).

– Mitään tilausvahvistusta ei koskaan lähetetty. Lasku saapui ja summa oli 922,32 euroa, Kelly kertoo.


Hinnat eivät kuulosta kovin kilpailukykyisiltä, kun normaalisti verkkotunnuksien rekisteröiminen maksaa siinä ~10 euroa.


Kun Kelly kieltäytyi maksamasta, saapui maksuhuomautus. Kellylle kerrottiin, että laskun perintä oli siirtynyt OMUN-LAKI Oy -nimisen yrityksen hoidettavaksi.

Nimestä huolimatta kyseessä ei ole asianajotoimisto, eikä yhtiö kuulu Suomen Asianajajaliittoon. OMUN-LAKI on niin sanottu lakiasiantoimisto, jollaisen voi perustaa virallista asianajotoimistoa vaivattomammin.

Vuoteen 2005 asti OMUN-LAKI tunnettiin Raviurheilulehden Kustannus Oy -nimellä. Yritys on myös rekisteröinyt tavaramerkin "psyko porn".

Pyynnöistään huolimatta Kelly ei ole saanut yhtiöiltä näyttöä, jossa osoitettaisiin hänen olleen tietoinen palvelun loppusummasta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Jouduimme tämmän Profoorin nettihuijauksen uhriksi.

-reklamoimme asian heille ja saimme takaisin lyhennetyn version nauhoitetusta tilausvahvistuksesta

- kannattaako tehdä rikosilmoitus?

Miten kannattaa toimia?

Anonyymi kirjoitti...

Hei

En osaa sanoa, kun en tunne tapauksen yksityiskohtia. Näistä on käsittääkseni tehty rikosilmoituksia, mutta jokainen ratkaiskoon kohdallaan, kokeeko joutuneensa rikoksen uhriksi.

On tietysti selvää, että kukaan ei maksa satoja euroja kymmenien eurojen "tuotteesta". Niitä pitää siis myydä vähintään puolipakolla.

Jäi kiinnostamaan, että missä formaatisssa nauhoitetut tilausvahvistukset toimitetaan?

Admin, Nettihuijaukset

Anonyymi kirjoitti...

He lähettävät reilusti ja sopivasti lyhennetyn version puhelinkeskuselusta

Anonyymi kirjoitti...

Se on liitteenä wav loppuinen.

Älkää hyvät ihmiset maksako laskua

Jos saatte muistuslaskun, niin ottakaa yhteyttä paikallispoliisiin, kuten viestintävirastokin ehdottaa taloussanomissa tälläisten yritysten kohdalla