tiistai 29. huhtikuuta 2008

Yritysvakoilijoille koittaa vaikeat ajat

Eduskunta on säätämässä lakia, jonka perusteella työnantaja voisi lukea työntekijöiden lähettämien sähköpostien tunnistetiedot. Näitä tunnistetietoja ovat esimerkiksi tieto viestin lähettäjästä ja vastaanottajasta, yhteyden kestosta, reitityksestä, ajankohdasta ja siirretyn tiedon määrästä.

Näiden tietojen käsitteleminen olisi sallittua, jos viestintäpalveluiden ohjeiden vastainen käyttö aiheuttaa työnantajalle merkittävää haittaa tai paljastaa ulkopuolisille elinkeinotoiminnan kannalta keskeisiä yrityssalaisuuksia. Työnantajalla ei kuitenkaan olisi oikeutta avata viestejä.

Perinteiseen postiin verrattuna tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli työntekijää epäillään yrityssalaisuuksien vuotamisesta, työnantajalla on oikeus katsoa kirjekuoren päältä kenelle kirje on lähetetty, kuka sen on lähettänyt ja paljonko se painaa. Tietenkin vain, mikäli työnantaja on lähettänyt kirjeen yrityksen postin kautta, eikä esim. pudottanut kirjettä konttorin vastapäätä olevaan postilaatikkoon. Mikäli kirjeen päälle on kirjoitettu lähettäjäksi "Ilkka Insinööri, Nikoan salainen tuotekehittelylaboratorio", vastaanottajaksi "Ääriksonin teollisuusvakoiluosasto" ja isolla tussilla vielä kirjoitettu päälle "rahanarvoisia yrityssalaisuksia", niin yrityssalaisuuksien vuotaminen paljastuu.

Johan koittaa yritysvakoilijoille kovat ajat.

Ehkä lain hyvä puoli on siinä, että saadaan karsittua pahimmat tumpelot pois. Jos nimittäin minun työntekijäni kärähtäisi tämän lain avulla, potkujen perusteena ei olisi yritysvakoilu, vaan silkka typeryys.

Valitettavasti kuitenkin rikollinen osaa peittää jälkensä. Laista ei ole siis yhtään mitään hyötyä rikollisuuden torjumisessa, siitä on pelkkää haittaa tavallisille työntekijöille. Laki on vahvasti Nokian lobbaama, ja voimme pian odottaa sille jatkoa. Ensimmäinen askel on aina vaikein, mutta kun se on otettu, voidaan säätää pian lisälakeja, joiden perusteella työntekijöitä on mahdollista valvoa enemmän.

Jälleen kerran Suvi Linden osoittaa olevansa täysin pihalla siitä, miten Internet toimii. Tosin, hänen puolustuksekseen sanottakoon, että tämä, kuten surullisenkuuluisa lapsipornofiltterikin, olivat hänen edeltäjänäsä Susanna Huovisen lakiesityksiä. Silti nykyinen eduskunta ja hallitus jatkavat samaa linjaa. Molemmille laeille on yhteistä se, että ne ovat järjettömän tehottomia ja yhtä aikaa vaarallisia.

Ei kommentteja: