torstai 6. elokuuta 2009

Rakkaus, rakkaus, rakkaus..

Tästä aiheesta on jo pitänyt kirjoittaa pidemmänkin aikaa, mutta koska se on sen verran laaja, en ole oikein osannut päättää, mistä aloittaisin. Näissä postauksissa on, uskokaa tai älkää, jonkinlainen punainen lankakin. Pieni alustus aiheeseen piti kirjoittaa, mutta hyppään suoraan itse asiaan lyhyen intron kautta.

Raha ja rakkaus lienevät ihmiselämän kaksi ihmiselämän eteenpäin vievää motiivia. Molemmat ovat perustavanlaatuisia tarpeita (jos raha ymmärretään laajemmin omaisuutena ja rakkaus myös seksuaalisuutena). Ne ovat niin syvällä selkäytimessä, että etuaivolohkon tietoinen kontrolli naksahtaa pois päältä, kun himo rahaan ja rakkauteen iskee päälle.

Ne ovat myös kietoutuneena toisiinsa: miehet pyrkivät menestymään elämässään ja kokoamaan paksua lompakkoa ja urheiluautoa tehdäkseen vaikutuksen naisiin. Helppo elämä ja ympärillä pyörivät kauniit naiset ovat se kliseinen onnen kajastus, joka saa miehen haksahtamaan niihin huijauksiin, joissa luvataan helppoa rikastumista. Ja kolikon toinen puoli: unelmat kauniista naisista ovat helppo tapa huijata yksinäisiä miehiä rahan hankkimiseksi.

Siksipä nettihuijauksissa molemmat ovat edustettuina. Tähän asti tässä blogissa on käsitelty ennen kaikkea lupauksia rikastumisesta ja helposta rahasta. Kuitenkin rakkaudennälkäisten vedättämiseksi on laskettu liikkeelle uskomaton määrä spämmiviestejä ja perustettu nettisivuja.

Tähän kategoriaan kuuluu erilaisia huijauksia, joista yleismmät ovat joko a) huijarit lähettelevät kauniiden naisten (tai komeiden miesten) kuvilla varustettuja viestejä, joissa pyydetään rahaa tai b) houkutellaan liittymään treffisivustoille, joiden kuukausihinnat ovat melko korkeita ja useimmat naisprofiilit liian hyviä ollakseen todellisia.

Aloitetaan yksinkertaisella esimerkillä ryhmästä a:


Hei kultaseni,
Mielestäni sähköpostisi jälkeen lukea profiilia sivuston i päätti ottaa sinuun yhteyttä, i lite tietää enemmän sinusta ja haluan rakentaa vahva perusta ystävyyden teidän kanssanne. Se kestää rakkaus, luottamus ja viestintä, jotta suhde vahva, niin sallikaa minun kertoa teille lisää minun itse. Nimeni on Miss Helen Soumah, olen 23 vuotta ikää, kerta eikä koskaan naimisissa, olen kotoisin Darfurissa Sudanissa Pohjois-Afrikassa ja tällä hetkellä olen asuu pakolaisleirillä Dakar Senegal seurauksena kriisi, joka on jatkunut kotimaassani Sudanissa. Oma myöhään isä tohtori Abakar Soumah puheenjohtajana toimitusjohtaja (AKSA INDUSTRIAL COMPANY LTD), Darfurin kaupunki SUDAN kotimaassani, ja hän oli myös henkilökohtainen neuvonantaja meidän entinen valtionpäämies ennen kapinalliset hyökkäsivät meidän talo yksi varhain aamulla ja tapettu häntä äitini kylmäverisesti. Se on vain minulle, että on elossa nyt, olen onnistunut tekemään minun tapa Länsi-Afrikkalainen maa Senegal tuella YK: missä olen elävät nyt pakolainen. Haluaisin tietää lisää sinusta. Sinun pitää ja inhoaa, teidän harrastuksista ja mitä te teette tällä hetkellä.. Liitteenä tässä on minun kuva, aion haluavat kuulla sinusta ja lähetä minulle jokin oma kuva. Minun seuraava posti Minulla on muutama salaisuus kertoa teille ja uskon, että Jumala auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme,
Sinun kaunis yhden, Miss Helen Soumah.


Viesti on kökösti koneella käännetty ja kertoo sydäntäriipaisevan tarinan Darfurin "pakolaisesta". Liitteenä on kuva kauniista nuoresta naisesta. Jos vielä sydäntäriipaiseva tarina ei saa heltymään, niin vilkaisu neidon kauniisiin silmiin riittää kadottamaan harkintakyvyn yksinäiseltä suomalaismieheltä. En liitä kuvaa tähän yksityisyyden suojan vuoksi. En usko, että kuva olisi kyseisen naisen kuva, mutta se on kuitenkin jonkun kuva.

Tällainen huijaus etenee yleensä siten, että pienen tutustumisen jälkeen nainen pyytää "matkarahaa" voidakseen tulla Suomeen. Kukapa terveellä omallatunnolla varustettu ihminen ei haluaisi auttaa surkeaan kohtaloon joutunutta pakolaista, varsinkin kaunista nuorta naista. Matkarahat yleensä katoavat mystisesti, syystä tai toisesta, ja sen jälkeen pyydetään lisää. Moni ei vielä tässäkään vaiheessa usko tulleensa huijatuksi, vaan lähettää lisää.

Valitettavasti viestin takana ei välttämättä edes ole pakolainen tai edes nainen. En tiedä miksi tämä viesti tuli juuri minulle, mutta todennäköisesti samaa viestiä on lähetetty laajalla skaalalla miesten sähköposteihin. Itselläni oli joskus profiili suomalaisella treffisivustolla, ja vastaavia viestejä tuli lähinnä kuvankauniilta venäläisnaisilta. Profiilit katosivat yleensä sitä mukaa, kun ylläpito ne havaitsi.

Suurin osa huijauksista tuntuu olevan suunnattu miehille, mutta näyttää niitä virtuaalisia auervaarojakin olevan.

1 kommentti:

Keke kirjoitti...

Niin kuulostaa tutulta, mitä voi pahimmillaan tapahtua kun tuli annettua kopio omasta ajokortista ja tilinumero tilille johon ei tule koskaan rahaa???